h1

Paula Kuosmanen

Hedelmöityshoitolakikeskustelu:

Erilaisten perheiden eliminointia ”tutkimustietoja” keksimällä?

Tämänkertainen hedelmöityshoitolakikeskustelu alkoi kun Mannerheimin Lastensuojeluliiton puheenjohtaja Tuula Tamminen esitti 20.1. näyttävästi Helsingin Sanomien vieraskynäartikkelissaan, että olisi lasten edun mukaista rajata hedelmöityshoidot vain heteroperheille. Lisäksi Tamminen kiinnitti huomiota siihen, että keskustelua on käyty vain aikuisten ehdoilla. Tammisen kannanottoja lainattiin paljon eduskuntapuheenvuoroissa ikään kuin ne olisivat perustuneet tieteellisiin argumentteihin, palaan niihin siksi tässä puheenvuorossani.

Tamminen oli oikeassa siinä, että lisääntymisterveyteen liittyvissä palveluissa ei ole pelkästään kysymys lasta hankkivien aikuisten oikeuksista, esimerkiksi synnyttävän äidin oikeusta lisääntymisterveydenhuoltoon, vaan myös syntyvän lapsen terveydestä. Lastenpsykiatrian professori Tamminen oli kuitenkin niin fiksoitunut – kuten monet muutkin – mielipiteessään muunlaisten kuin heteroperhemuotojen vastustamiseen ja eliminoimiseen, että hän ei huomannut, että jokaisella lapsella – perhemuodosta riippumatta – on oikeus syntyä niin, että myös sukusolujen terveydestä on huolehdittu parhaalla mahdollisella tavalla. Tämän kaikkien lasten edun nosti esiin myös oikeustieteen tutkija Anna Tulipää 29.1. Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.

Tamminen esitti virheellisesti, että ainoastaan yhdestä isästä ja yhdestä äidistä koostuva ydinperhe takaisi lapselle parhaat mahdolliset kasvuolosuhteet. Tämä ei pidä tutkimuksen mukaan paikkansa. Lasten kehityspsykologisten tutkimusten mukaan vanhempien sukupuolta huomattavasti merkittävämpiä tekijöitä lasten kehityksessä ovat vanhempien läsnäolo ja huolenpito lapsen arjessa ja terveet emotionaaliset suhteet lapseen sekä virikkeinen ja lapsen kasvua tukeva sosiaalinen ympäristö. Tämän voivat tarjota monenlaiset vanhempien kokoonpanot ja lapsen kasvatukseen osallistuvat aikuiset. Myös lasten päivähoito muiden lasten seurassa tarjoaa tärkeitä sosiaalisia virikkeitä ja kasvuhaasteita.

Angloamerikkalaiset hetero- ja lesboperheiden lasten kehitystä vertailevat tutkimustulokset ja luovutetuilla sukusoluilla syntyneiden lesboperheiden lapsista tehdyt pitkittäistutkimukset osoittavat kiistatta, että vanhempien sukupuolella tai seksuaalisella suuntautumisella sellaisenaan ei ole merkitystä lapsen kehitykselle. Lesboperheissä kasvaneiden lasten sukupuoli-identiteetti ja myös seksuaalinen suuntautuminen kehittyvät yhtä moninaisiksi kuin vastaavissa heteroperheissäkin. Myös Väestöliiton lapsettomuusklinikka perehtyi 1990-luvun loppupuolella näihin tutkimuksiin ennen kuin se aloitti inseminaatiohoitojen tekemisen itsellisille naisille ja naispareille.

Suomalaiset itselliset naiset ja lesbot ovat kautta aikojen saaneet lapsia. Omien tutkimuksieni mukaan lapsiperhe-elämä alkoi vakiintua yhdeksi lesboelämäntavan muodoksi Suomessa vähitellen 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa, kun pakkoheteroseksuaalisessa kulttuurissa heterosuhteeseen ajautuneita naisia erosi heteroliitoistaan ja perusti kahden naisen ja lasten uusperheitä. 1990-luvun puolivälistä lähtien lesbot alkoivat tehdä lapsia koti-inseminaatiolla Tanskan mallin mukaan usein homoystävältä saaduilla sukusoluilla. Naisparien perheet ovat myös perustaneet Suomeen v. 1997 elinvoimaisen Sateenkaariperheiden verkoston, jolla on toimintaa ja kuukausitapaamisia tällä hetkellä lähes kaikissa Suomen suurimmissa kaupungeissa. Tämä kehitys osoittaa, että naisparit, lesbot ja itselliset naiset hankkivat – lainsäädännöstä riippumatta – lapsia olemassa olevien keinojen avulla.

Hedelmöityshoitolaista käydyissä keskusteluissa unohdetaankin usein, että hedelmöityshoitolaissa ei säädetä siitä, ketkä voivat saada lapsia. Hedelmöityshoitolaissa säädetään ainoastaan siitä, ketkä ovat oikeutettuja kaikille tarkoitettuihin terveydenhuollon palveluihin, tässä tapauksessa ennaltaehkäisevään lisääntymisterveydenhoitoon. Näyttää siltä, että jotkut konservatiiviset tahot – kuten Tamminen – yrittävät hedelmöityshoitolain avulla eliminoida erilaisuuden ja erilaiset perheet. Erilaisten perheiden eliminointia puhtaimmillaan on vaatimus, että kaikkien perheiden tulisi olla kokoonpanoltaan samanlaisia. Tamminen esitti tämän vaatimuksen peitellymmin verhoten sen lasten etua puoltavaan argumenttiin kirjoittamalla muun muassa, että ”meillä on runsaasti sekä tieteellistä tietoa että kokemuksellista näyttöä isättömyyden haitallisista vaikutuksista lapsen hyvinvointiin.”

Lastenpsykiatrian professori Tamminen ei ole pystynyt julkisuudessa esittelemään tarkemmin mihin kokemukselliseen näyttöön ja tutkimuksiin perustuen hän teki leimaavia johtopäätöksiään. Tutkijan korvaan tämä kuulostaa siltä, että mahdollisesti Mannerheimin lastensuojeluliiton auttavaan puhelimeen soittaneista äideistä tehdystä tilastosta tai mahdollisesti psykiatriseen hoitoon ohjattujen lapsien lukumääristä oli tehty perusteettomia yleistyksiä koskemaan kaikkia perheitä. Täysin päinvastaiseen tulokseen on tullut lastenpsykiatri, lääkäri Tytti Solantaus erilaisten perheiden lasten kehitykseen perehtyessään. Tammisen väitteet eivät myöskään vastaa laajaa kansainvälistä tieteellistä tutkimuskirjallisuutta, jota lesboäideistä ja heidän lasten kehityksestä on psykologian, lasten kehityspsykologian ja psykiatrian alalla julkaistu tieteellistä arviointimenettelyä käyttävissä lehdissä. Tällaista ei ole tullut vastaan myöskään haastattelemieni suomalaisten naisparien ja lesbojen lapsiperheissä.

Tieteenalalleen tyypillisellä tavalla Tamminen psykiatrisoi ja patologisoi perheiden erilaisuutta vihjailemalla, että itsellisten naisten ja naisparien perheissä eläminen vaatisi lapselta erityistä selviytymistä, vaarantaisi lapsen kehitystä ja tekisi lapsista poikkeavia. Tämä ei perustu tutkimustietoon lesboperheistä ja onkin tutkimuseettisesti arveluttavaa, että näin leimaavia kantoja esitetään professorin arvonimeen tukeutuen perustelematta tieteellisesti väitettä.

Tamminen lisäksi rinnasti virheellisesti ilmeisesti avioeroperheistä tehtyjä isän menettämiseen liittyviä kokemuksia itsellisten naisten ja naisparien perheisiin. Tämä absurdi rinnastus on yhtä järjetön kuin ruotsinkielisen perheen kuvaaminen suomenkielettömänä, tai suomenkielisen perheen yksikielisyyden korostaminen puutteena. Kukaan ei ole kuitenkaan esittänyt, että ruotsinkielisten ei tulisi synnyttää lapsia kulttuurissa, jossa suomen kieli on valta-asemassa. Kukaan ei ole myöskään esittänyt, että kaikkien suomenkielisten tulisi hankkia perheeseensä ruotsinkielinen, jotta perhe ja sen lapset eivät jäisi yksikielisiksi virallisesti kaksikielisessä maassamme. Hallituksen esitys hedelmöityshoidosta kuitenkin perustuu tällaiselle ajatukselle, että liittämällä luovuttaja naisparin tai itsellisen naisen lapsiperheeseen isänä, perhe mahdollistaa silloin syntyvälle lapselle suomalaisessa yhteiskunnassa korkeammalle arvostetun ”heterotaustan”. Tamminen esitti tämän saman tammikuussa vetoamalla, että erilaisen perheen perustaminen heteroperheitä suosivassa kulttuurissa olisi lasten edun vastaista. Ja että ainakaan lainsäädännöllä ei tulisi synnyttää tilannetta, jossa lapsia syntyy muunlaiseen kuin heteroperheeseen.

Itsellisten naisten tai naisparien lapset, joiden perheissä alunperinkään ei ole ollut isää, eivät kuitenkaan koe – isättömyyttä -, vaan viimeistään päivähoitoon mennessään he havaitsevat, että heidän perheensä on erilainen. Päivähoito- ja koulujärjestelmän kasvattavaan tehtävään kuuluu opettaa lapsia arvostamaan monenlaisia kulttuureita ja perhemuotoja asettamatta niin hierarkkiseen järjestykseen niin kuin Tamminen teki.

On myös kaukaa haettua puhua isyydestä itsellisten naisten ja naisparien perheiden kohdalla, joissa lähtökohtaisesti ja alunperinkään ei useimmiten ole aktiivista isähahmoa. Aiemmassa keskustelussa itsellisten naisten ja naisparien hedelmöityshoidot liitettiin perusteettomasti esimerkiksi isyyden kulttuurisen aseman heikentymiseen. Parhaiten isien mahdollisuuksia toimia aktiivisina – eikä poissaolevina – isinä voidaan parantaa muuttamalla työmarkkinoiden isyyslomaan ja vanhempainvapaisiin liittyviä säädöksiä, joista parhaillaan on vireillä uudistus. Myös sateenkaariperheiden sosiaaliset vanhemmat tulisi sisällyttää tähän vanhempainvapaita koskevaan uudistukseen.

Paula Kuosmanen, tutkija, Kristiina-instituutti

Mainokset
%d bloggers like this: