
Vanhempainvapaat myös samaa sukupuolta oleville pareille
05/12/2006Eduskunta on tänään tiistaina hyväksynyt lakimuutoksen, joka tuo mahdollisuuden vanhempainvapaaseen* myös lapsen biologisen vanhemman rekisteröidylle puolisolle. Ansiosidonnaisen vanhempainrahan määrä on 75 % palkasta ensimmäisen 35 päivän ajalta molemmilla vanhemmilla, tämän jälkeen se laskee 70 %:iin.
Isyysvapaata tai vastaavaa mahdollisuutta jäädä pois töistä lapsen syntyessä ei rekisteröidylle puolisolle ole edelleenkään luvassa.
(Toivottulapsi.comin saamien tietojen mukaan eräät hyväntahtoiset työnantajat ovat kuitenkin toteuttaneet omalla kustannuksellaan isyysvapaata vastaavia järjestelyjä. Asiaa kannattaa tiedustella työnantajalta hyvässä hengessä..)
Eduskunnan käsittely ei myöskään tuonut muutosta siihen, että isän, joka aikoo jäädä vanhempainvapaalle, on asuttava samassa osoitteessa lapsen (virallisen) äidin kanssa.
Muutokset ovat siis, vanhaa fraasia lainataksemme, oikeansuuntaisia mutta riittämättömiä…
*vanhempainvapaa on se osa perhevapaita, joka sijoittuu biologiselle äidille korvamerkityn neljän kuukauden jälkeiseen aikaan. Vanhempainvapaakausi kestää 6kk ja on vapaasti jaettavissa molempien vanhempien kesken halutulla tavalla.