h1

Toivottulapsi.com on vuoden naistutkimusteko!

18/11/2006

Suomen Naistutkimuksen Seura on myöntänyt Vuoden naistutkimusteko -palkinnon Toivottulapsi.com -sivustolle Tampereella 18.11.2006.

Perusteluissaan SUNS:n puheenjohtaja Harriet Silius totesi, että kampanja levitti onnistuneesti tietoa ja vaikutti hedelmöityshoitolain läpimenoon avoimessa muodossa.

Toivottulapsi.com kiittää kunnianosoituksesta.

Toivottulapsi.comin kiitospuhe Naistutkimuspäivillä 18.10.2006:

Toivottulapsi.com kiittää Suomen naistutkimuksen seuraa Vuoden naistutkimusteko -palkinnosta.

Toivottulapsi.com syntyi kesällä 2006 muutaman yksittäisen kansalaisen turhautumisesta hedelmöityshoitolain säätämisprosessiin ja ennen kaikkea lakivaliokunnan niukan enemmistön konservatiiviseen kantaan asiassa. Kutsuimme kokoon joukon ihmisiä, joita tunsimme eri yhteyksistä, ja ydinryhmäksi muotoutui professori Siliuksen mainitsema viiden henkilön puolue- ja kielirajat ylittävä porukka.

Periaatteemme oli, että tehdään mitä ehditään, kaikkea emme voi ehtiä, mutta pienetkin teot ovat enemmän kuin ei mitään. Ensimmäisenä tavoitteenamme oli luoda foorumi, jolla tuoda esiin avaraa hedelmöityshoitolakia puoltavien poliittisten vaikuttajien ja asiantuntijoiden kannanottoja. Lisäksi tavoitteena oli luoda sivusto, jolta löytyisi asiallista ja tutkittua tietoa median, kansanedustajien ja suuren yleisön sekä toimintaohjeita kansalaisvaikuttamisesta kiinnostuneille.

Vi är speciellt glada åt att årets pris delas ut till en grupp gräsrotsaktivister. Vi tycker att det finns ett stort värde i att försöka föra fram kunskap som den akademiska världen producerar så att den når beslutsfattarna i en form som är tillgänglig och lätt för dem att använda. Vårt projekt visar också att det här är något som var och en kan göra. Samla ett gäng bekanta kring en gemensam sak, och gör något.

We have frequently been asked what Toivottulapsi.com will be doing now, since the law has passed in a relatively good form and the “battle is won”. The information currently on the site will be preserved as an archive of this project. The “news” section (“uutiset”) will be updated whenever we acquire new information on the development of the law and the practices of different clinics. The Toivottulapsi -team itself will go on and focus on other issues of importance for queer – and other – families.

Seuraavaksi katseemme on suunnattu kohti perheen sisäistä adoptiota ja siihen liittyen kohti ensi kevään eduskuntavaaleja. Toivottulapsi.com pyrkii välittämään vaalien alla äänestäjille tietoa ehdokkaiden suhtautumisesta sisäiseen adoptioon kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman perheissä, jotta äänestäjät voisivat tehdä valistuneita valintoja äänestyskopissa. Vaalien jälkeen seuraava tavoitteemme on olla mukana vaikuttamassa siihen, että sisäinen adoptio sisällytetään hallitusohjelmaan.

Toivottulapsi.com kiittää Suomen naistutkimuksen seuraa saamastaan tunnustuksesta. Laki ei kuitenkaan olisi mennyt läpi hyvässä muodossa ilman niitä 105 kansanedustajaa, jotka sen puolesta eduskunnassa lopulta äänestivät, eikä ilman monia muitakin ihmisiä, osa heistä läsnä tässä salissa, jotka ovat vuosikymmeniä tehneet töitä tämän asian eteen. Lopuksi haluamme vielä korostaa, että olemme elävä esimerkki siitä, että kuka tahansa voi saada äänensä kuuluviin.

Advertisement
%d bloggaajaa tykkää tästä: